Ruokablogien kärki

perjantai 4. tammikuuta 2013

Purkuhommia

Nyt talvisydännä ei voi alkaa aukaisemaan lattioita, ettei pakkanen tule sisään. Tässä meidän rempassa lattian purkaminen tarkoittaa sitä, että puretaan niin kauan, että maa on vastassa. Ja seiniä ei voi alkaa pinnoittamaan ennen kuin lattia on laitettu jollekin mallille.

Siispä puretaan seiniä hirsipinnalle ja alkuperäiset katot etsitään uudemman panelin ja muiden vanhojen pinnoitteiden alta. Onpahan kesällä sitten rakentamista!

Nyt aloitettiin purkamaan välihuoneeksi ristittyä huonetta. Mikä siitä sitten tuleekin, aika näyttää. Voi tulla vaikka sellainen arkiolohuone.

Rakennusapteekista ostettu ovi on laitettu paikoilleen. Ovi on nyt sillä paikalla, missä oven paikka on alunperin ollut. Jostain syystä oviaukko oli siirretty huoneen kulmaukseen, kuten kuvasta näkyy. Löydettiin ihan samanlainen ovi, mitä talossa ennestään on.



Ja taas löytyi alkuperäinen katto. Se oli peitetty valkoisilla haltex-levyillä ja sitten vielä panelilla, ehkä 70-luvulla. Ja seinissä oli lastulevyt. Niistä haluamme eroon.




Tämä kuva on välihuoneesta kohti eteistä. Siitäkin välistä puuttuu ovilehti. Aukko on levennetty jossain vaiheessa aika leveäksi, joten saa nähdä mitä sille keksitään.Hirsien pinnassa on vanhoja sanomalehtiä vuodelta 1918. Saavat jäädä sinne seuraaville remppajille luettaviksi. 


Palataanpa vielä kyökin puolelle. Hellan reunukselta otettiin vanhat, ruskeat laatat pois. Tilalle laitettiin viisisenttiä kanttiinsa olevaa mustaa laattaa, joka passaa siihen kuin nenä päähän. Viimeistely on vielä vähän kesken, kuten näkyy. Kyllähän me huolellisempaa lopputulosta yritetään ja osataankin!


Meidän talon rakentajan käyttövoima on keltainen Jaffa! Se jos loppuu niin on paha paikka. Ja hyvälle se maistuu rakentajan rouvastakin, kun siellä pölyn seassa repii irti lastulevynpalasia. 

Lieden pintaan olen laittanut Rakennusapteekista ostettua Liesimustaa. Sillä on ihmeellinen vaikutus, pinta muuttui tosi hyvän näköiseksi sillä aineella. Luukut täytyy vielä käsitellä samalla aineella. 

Hyvälle tuntuu, kun arkikin alkaa juhlan jälkeen. Eiköhän se siitä taas ala edistymään. Sähkömies on aikonut tulla huomenissa jatkamaan keittiön sähköhommia. Saadaan sitten listat sinne paikoilleen. Sitten se alkaa olla valmis. Ja siitä tuli IHANA!!!

Marjuska


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti