Ruokablogien kärki

tiistai 13. elokuuta 2013

                                                   MUUTETTIIN
Olemme muuttaneet, heinäkuun 29.päivä, kuten oli suunniteltu. Aikamoista kaaosta on kyllä ollut. Viime viikolla saatiin ensimmäiset komerot, siihen asti elettiin pahvilaatikoitten seurassa.
Lisäksi järjestettiin häät tyttärellemme viime lauantaina. Jossain vaiheessa tuntui kyllä siltä, että eihän tästä selvitä hengissä. Nyt laitellaan pikku hiljaa kotia kuntoon. Mukavalta täällä tuntuu!

Tavarat eivät ole ollenkaan vielä paikoillaan. Laitan silti muutaman kuvan niistä kohdista, joissa näyttää aika valmiille.
                                           Tämä kuva on salista. Vanha, rakas puusänkymme. Sängyn yläpuolella
                                           oleva täkänä on perintöä lapsuuskodistani. Virkattu sängynpeite on kierrätys-
                                              keskuksesta.
Keittiö

Puuhella on ollut jo käytössä viileinä päivinä. Tänään viimeksi, 
kun tulin töistä ja tuntui vesisateessa niin viileältä. Olipa mukava
sytyttää tuli hellan pesään. Hetkessä oli kodikkaan lämpöistä.

Ja sittten vessan ovelta. Vessan ovi maalattiin
samalla vaalean harmaalla kuin lattiat. 

Aika valmista meillä oikeasti on. 
Takkakin on muurattu, hormi vielä puuttuu. Takkaan tulee metallinen
valmishormi.  Hormin toimitusaika on muutama viikko. Laitan siitä kuvan, kunhan
saamme takan ihan valmiiksi. Sähkötyöt on kesken koko talossa. 
Marjuska


T

13 kommenttia:

  1. Näyttääpäs kodikkaalta. Aivan ihastuttava koti! :-)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihastuttava koti! Onnea ja Taivaan Isän siunausta uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinisuu, niitä molempia tarvitsemme.
      Marjuska

      Poista
  3. Teillä nimenomaan on KODIKASTA! Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kodikkuutta yritämme saada tähän kotiin. Pieniä ongelmia on, kun yritetään mahtua tavaroinemme puolta entistä pienempään taloon. Kamppeita on kannettu ullakolle hirveä määrä. Alkaa tuntua, että ihan jokaista tavaraa ei taida edes tarvita. Vähemmilläkin sekoituskulhoilla ym. ehkä selviää.
      Marjuska

      Poista
  4. Erittäin excellent interior! Nautitte varmasti. Onnentoivotuksin Raksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa Raksu jo hetkittäin tuntea nautintoakin, kun komerot on paikoillaan ja enimmät tavaratkin saatu niihen siirrettyä. Näkyy tämä kaunis vanha talo niiden tavararöykkiöiden takaa.
      Marjuska

      Poista
  5. Oi, siellä oli ihana tunnelma ja helppo hengittää! Hirsitalo on kyllä ihan ihaninta! Kuten tänään mainitsinkin, tekisi mieli pian tulla uudestaan. Lapsetkin nukkuivat niin hyvin, ettei nuorinkaan heräillyt ollenkaan siellä hirsiseinien sisäpuolella. Mutta eipä taideta ehtiä taas aikoihin...
    Nautiskelkaahan viimeistelyjen parissa! JOspa nyt syksyllä olis aikaa levätäkin, hektisen kesän jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on kyllä ihana. Ja hiljaisuus on ihana. Ei hurise ilmastoinnit eikä muut nykyajan vempeleet. Jotenkin tuntuu, että pitää opetella elämään sellaista pientä elämää, monet asiat on ihan erilaisia tällaisessa vanhassa talossa.
      Marjuska

      Poista
  6. Voi että miten ihanan kodikkaan näköistä! Paljon onnea uuteen kotiin! Oliko tuo vessan ovi siis tuossa paikoillaan valmiiksi, vai hommasitteko sen jostakin? Munkin pitäs löytää uuteen vessaan joku vanhan tyylinen ovi.
    Entä onko tuolla vessan nurkassa joku parru, vai mikä se on tuo puunvärinen? Ja mitä/mistä tuo tapetti vessassa on? Näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos onnitteluista! Ovi oli valmiiksi paikoillaan. Tähän taloon sisävessa on laitettu varmaan 60-luvun alussa ja ovi on siltä ajalta.
    Vessan nurkassa oleva parru on puuta. Mieheni teki sen vanhasta puusta. Puuhun koverrettiin tila sähköjohdoille. Saatiin osa johdoista piiloon.
    Tapetti on Pihlgren-Ritolan paperitapettia, nimeä en muista. Tapettia valmistaa Toijalan Tapettitehdas, Tampereella taitaa olla. Tehtaalla on hyvät nettisivut, kannattaa käydä katsomassa. Tapetti on sama, mitä laitoimme kylppäriin. Jäi pari rullaa niin laitettiin se vessaan.
    Marjuska

    VastaaPoista
  8. Aivan ihastuttavan kodikasta teillä on! Olisi mukava joskus päästä ihan käymään siellä. Tosi vanhan talon henki on jotenkin ihan erilainen kuin uudempien. Uudetkin talot on toki kauniita ja varmaan monesti toimivampia kuin nämä vanhat, mutta näissä on vain joku, joka ihastuttaa. Oikein paljon onnea ja siunausta teille uuteen kotiin!!

    VastaaPoista