Ruokablogien kärki

lauantai 21. syyskuuta 2013

                                                    LEPAKKOLUOLA
Ullakolla on menossa nyt välipohjan paperointi, lattianiskojen laitto ja sitten 
puhalletaan sellueriste. Pysyypä pakkanen ullakon puolella eikä tule alakertaan. 

Tätä ullakkotilaa on yhtä paljon kuin alakerrassa on neliöitä, siis
satakunta neliöä. Yksi kesäkamari täällä on, mutta ei ole kuvauskunnossa.
Sinne on kannettu kaikki purkamattomat muuttolaatikot ja mustat muuttosäkit. 
Tämä tila on ison kuistin yläkertaa. Tähän saisi seinien paneloinnilla
mukavaa kesänukkumatilaa.

Sitten meillä on toinen kuisti, piian kuistiksi kutsutaan. 
Tästä kuistista on kuulemma aikoinaan talon piika kulkenut. Tähän tullaan suoraan
keittiöstä. Tälle tilalle ei ole tehty vielä yhtään mitään.
Suunnitelmissa on tehdä tästä sellainen ruokakomeron tyylinen tila. 

Tämä kaunis vanha ovi löytyi vanhan kotimme puuliiteristä.
Pesin sen kesällä juuriharjalla ja mäntysuovalla. Sitten se nostettiin
komistamaan isoa kuistia. 
Pienet valkoiset on "lampunvarjostimia", joita virkkasin kerran
 joutessaan. Tärkkäsin ne ja ostin Halpahallista tuikkuvalonauhan ja
laitoin valoille varjostimet. 

Tätä puuhaa siis riittää toistaiseksi. 
Marjuska

1 kommentti: